Lukuisista menestyselokuvista tutun Johanna Vuoksenmaan käsikirjoittama ja ohjaama ja legendaarisen Hannele Laurin tähdittämä 70 on vain numero -elokuva kuvattiin kevään ja alkukevään 2020 aikana Tampereella ja Helsingissä.
Forenom oli yksi 70 on vain numero -elokuvan merkittävimmistä yhteistyökumppaneista ja projekti hyödynsi useita kodinomaisia kohteita Suomessa. Elokuvan työryhmä majoittui kuvausten aikana Helsingissä Eerikinkadulla sijaitsevassa Forenom Aparthotel Helsinki Kampissa, ja Tampereella majoituspaikkana puolestaan oli Forenom Aparthotel Tampere Kaleva Sarvijaakonkadulla. Kevään 2020 lyhyt kuvausjakso vietettiin Pyynikin Forenom-kohteessa.

Seija ja Mirre tanssivat elokuvassa 70 on vain numero. Kuva Johanna Vuoksenmaa.
70 on vain numero kuvattiin pääasiassa Tampereella, joten pisimmät majoitusjaksot ajoittuivat Kalevan-kohteeseen.
– Sarvijaakonkadun Forenom oli aivan tuliterä, joten oli ihana päästä tyylikkääseen ja toimivaan asuntoon, jonka pinnat hohtivat uutuuttaan, elokuvan majoituksia organisoinut tuotantokoordinaattori Ilona Vehmas kertoo.
– Majoituskohteen läheltä löytyivät kaikki palvelut, joita elokuvan työryhmä voi kaivata, esimerkiksi läheinen supermarket oli auki ympäri vuorokauden, joten vaihtelevat työajatkaan eivät vaikuttaneet kaupassakäyntimahdollisuuksiin. Lisäksi yhteistyö Forenomin kanssa toimi sujuvasti ja joustavasti.

Forenom Aparthotel Tampere Kaleva
Myös elokuvan tuottaja Nina Laurio kehuu asumisratkaisuiden joustavuutta sekä kodinomaisen majoituksen vaikutusta projektin työntekijöiden työhyvinvointiin.
– Yhteistyö Forenomin kanssa sujui kiitettävästi koko kuvausten ajan. Toiveemme otettiin hyvin huomioon ja lyhyelläkin varoajalla saimme asiat joustavasti hoidettua. Elokuvan kuvaukset on tuotannon rankin vaihe ja on äärimmäisen tärkeää, että majoituspalvelut toimivat ja ryhmä saa levättyä ja palauduttua kunnolla työpäivien välissä, 70 on vain numero -elokuvan tuottaja Nina Laurio toteaa tyytyväisenä.
70 on vain numero elokuvan ensi-ilta on tammikuussa 2021. Katso elokuvan alta virallinen traileri.
Tutustu muihin Forenomin asiakastarinoihin täällä!
Varaa majoitus helposti verkkokaupastamme! Jos taas haluaisit keskustella yritysmajoituksen asiantuntijamme kanssa, niin kerro yrityksesi majoitustarpeista alla olevalla lomakkeella.