Töihin Forenomille

Haluatko uran täynnä mahdollisuuksia? Jos elät kasvaaksesi, etkä pelkää tehdä rohkeita ratkaisuja tiukassakin paikassa, saatat olla juuri sopiva alati kasvavaan heimoomme. Forenom on oikea työpaikka sinulle, joka haluat vastuuta ja kannat sen. Meille on tärkeää, että autat tiimikavereitasi onnistumaan, ja haluat aidosti helpottaa asiakkaiden elämää. Jos se olet sinä, tervetuloa kotiin!

Forenom työnantajana

Forenomilla huomiota herättää erityisesti toimintatapamme. Myös ulkopuoliset huomaavat sen astuessaan sisään. Jokin on erilaista. Ihmisten, ilmapiirin ja yleisen asenteemme suunta on aina eteenpäin ja katse tulevaisuudessa. Kun ihmiset kunnioittavat toisiaan ja erilaisuutta arvostetaan, kommunikaatio sujuu ja saamme asioita tehdyksi yhdessä. Tämä on parasta, mitä tiedämme.

Emme väitä, että elämä Forenomilla olisi täydellistä. Olemme täysin tietoisia siitä, että monella alueella on parannettavaa. Emme ole koskaan valmiita, ja se on vahvuutemme. Kun Forenomilainen huomaa, että jotakin täytyy parantaa, voit olla varma hänen ryhtyvän toimeen varsinkin, jos se helpottaa asiakkaiden elämää.

Kulttuurimme lisäksi Forenom tunnetaan voimakkaasta kasvusta. Eikä kyse ole pelkästään liiketoiminnan tai lukujen kasvusta, vaan myös jokaisen työntekijän henkilökohtaisesta kasvusta. Liiketoiminnan kasvusta puheen ollen Forenom laajentaa voimakkaasti kansainvälistä toimintaansa, mikä tuo myös kansainvälisiä uramahdollisuuksia. Kun kasvu ja laajentuminen ovat näin nopeaa, ei ole mikään ihme, että työntekijät ja yritys kasvaa käsi kädessä.

Haluatko liittyä Forenomin Rohkeiden Ratkaisijoiden joukkoon? Tutustu meillä tällä hetkellä avoinna oleviin työpaikkoihin:

Avoimet työpaikat Suomessa Avoimet työpaikat Ruotsissa

Elämää Forenomilla

Tulin töihin Forenomille keväällä 2013. Jo ensimmäisen työpäivän jälkeen minusta tuntui, kuin olisin jo kauan ollut osa Forenomia. Uudet työntekijät otetaan täällä lämpimästi vastaan. Tunsin heti kuuluvani tiimiin. Täällä työskentelee hyviä tyyppejä, ja pidän ehdottomana vahvuutena sitä, että töihin on kiva tulla.

Maria, Forenom Suomi / Asiakaspalvelu

On hienoa nähdä, kuinka paljon uusia ideoita ihmisillä on ja kuinka nopeasti eri alueilla tapahtuu kehitystä. Liiketoiminnan kasvaessa yritykseen tulee lisää hyviä työntekijöitä. Maailma ja tilanteet muuttuvat jatkuvasti, ja niin muuttuu myös Forenom. Näin voimme palvella asiakkaitamme heidän erilaisissa tarpeissaan.

Pasi, Forenom Suomi / Huolto

Forenomin Tukholman toimistossa on upeaa työskennellä! Työkaverit, ilmapiiri ja sijainti tekevät Forenomista täydellisen työpaikan. On hyvä, että olemme niin lähekkäin ja pystymme auttamaan toisiamme työhön liittyvissä kysymyksissä. Ymmärrän myös paremmin, mitä työkaverini tekevät.

Beatrice, Forenom Ruotsi

Kiinnostaako työskentely Forenomilla?

Kerro ensin hieman itsestäsi, jotta voimme etsiä juuri sinulle sopivaa paikkaa miehistöstämme.