-
Varaa hotellin sijasta asunto, jossa on keittiö.
Majoittuminen on isommallekin kaveriporukalle edullista ja pystytte yhdessä tekemään ruokaa ja jakamaan näin kulut. Tsekkaa aparthotellit forenom ja yksityiset lomamajoituksen tarjoajat www.fridayflats.com. Myös hostelleissa saat nauttia keittiön tuomasta säästöstä.


-
Matkusta yleisten loma-aikojen ulkopuolella.
Opiskelijan arki määrittyy periodien mukaan, joten loma-aikoja saattaa löytyä epätavallisiinkin aikoihin. Lennot ovat selkeästi halvempia keskellä viikkoa sekä yleisten loma-aikojen ulkopuolella. Pyri selvittämään jo etukäteen tulevat tenttiajat, jotta näet mihin kohtaan voisi jäädä parhaiten tilaa. On myös tilastoitu, että poliittisten kriisien ja luonnonkatastrofien jälkeen lennot ovat matalimmillaan.

-
Käytä julkisia.
Suomenkin ulkopuolella taksi verottaa ison loven kukkarostasi. Selvitä jo etukäteen, miten lentokenttäbussit ja –junat toimivat ja suosi kohteessakin julkisia kulkuneuvoja. Majoituksesta kannattaa mahdollisesti maksaa keskeisen sijainnin vuoksi muutama euro enemmän – sillä tämä maksaa itsensä takaisin matkustuskuluissa. Laske realistisesti, kannattaako sinun ostaa kertalippuja vai esimerkiksi päivälippu metroon. Jos matkustat junalla, valitse yöjuna niin sinun ei tarvitse erikseen maksaa majoituksesta.

-
Syö paikallisten tapaan.
Selvitä missä paikalliset syövät. Näin saat yleensä maultaan autenttisinta sekä kukkarolle ystävällisintä ruokaa. Mikäli Internet ei tarjoa riittävää tietoa, pysäytä kaduntallaaja ja kysy mikä on hänen kantaravintolansa.

-
Suosi ryhmäaktiviteetteja.
Esimerkiksi sukellus- ja melomisreissut ovat suhteessa halvempia, kun useampi ihminen osallistuu niihin. Mikäli et ole kavereiden kanssa reissussa, pyri tutustumaan muihin yksinmatkustaviin tai osallistu jo valmiiksi järjestyille reissuille. Kilpailuttaminen kannattaa, sillä turistihinnoissa saattaa olla ilmaa.

Tutustu tästä koko Forenomin majoitusvalikoimaan. Meiltä löydät varmasti edullisen ratkaisun, oli tarpeesi sitten lyhyt- tai pitkäaikainen. Voit myös soittaa asiakaspalveluumme 020 198 3420 – autamme sinua mielellämme!