Blog

Vankila, josta et halua paeta

"Olin vakuuttunut Kakolanmäen potentiaalista heti ensikäynnistä.Paikka hohkaa tyyliä ja persoonaa. Päätin että tää diili on saatava kotiin"

Kakola prison map

Oletko koskaan leikitellyt ajatuksella siitä, millaiselta tuntuisi asua vankilassa? Forenom tarjoaa pian unohtumattoman mahdollisuuden yöpyä entisessä vankimielisairaalassa.

Turun keskusvankilan eli Kakolan vankilarakennukset muodostuivat 1800 – luvulla neljästä eri rakennuksesta: Länsiselli, Eteläselli, Itäselli ja Pohjoisselli. Päärakennuksen vieressä sijaitsi vankimielisairaala, kansankieliseltä nimeltään Annes, jossa hoidettiin parhaimmillaan sataa “vajaamielistä”. Näihin saattoivat kuulua alkoholi-, huume- ja mielenterveysongelmista kärsineitä ihmisiä. Sellien lisäksi alueella sijaitsi harrastustoimintaa tukevia työpajoja, joissa vangit työskentelivät arkipäivinä esimerkiksi kirjapaino- ja puutöissä. Turun uusi vankila avattiin Saramäkeen 2007, minkä jälkeen Kakola avattiin suurelle yleisölle historiallisena nähtävyytenä.

Ulkokuvaa Kakolan vankilan päärakennuksesta, joka sijaitsee vankimielisairaalan vieressä.

Kakolanmäen vankimielisairaalalla on kaksi yksityistä omistajaa: Janne Martti ja Teemu Hento. Heidän alkuperäinen ajatuksensa oli tehdä Kakolaan vanhusten palveluasuntoja. Sopivaa kokonaistoimijaa ei kuitenkaan sattunut löytämään. Tällöin Turun aluepäällikkömme sai ajatuksen siitä, että Forenom voisi astua kehiin.

“Olin vakuuttunut Kakolanmäen potentiaalista heti ensikäynnistä. Paikka hohkaa tyyliä ja persoonaa. Päätin että tää diili on saatava kotiin”, hän kuvaa prosessin alkua.

Neuvottelujen tuloksena Forenom sai kunnian rakentaa omat majoitustilansa vankimielisairaalaan ja haluaa pitää huolta siitä, että merkittävä kohde saa arvoisensa sisustuksen. Sisustussuunnittelusta vastaa Emilia Hobin, jonka päätoiveena on osallistaa vankeja puutöiden toteutuksessa. Hän on suunnitellut mm. puisen seinäkellon, joka toteutetaan yhteistyössä vankien kanssa.“Kakolan menneisyyteen liittyy vahvoja tunteita, joista kaikki eivät ole positiivisia. Meistä on hienoa päästä mukaan rakentamaan Kakolanmäelle uutta tarinaa. Skenaario on uskomaton ja tarkoituksenamme on kunnioittaa vanhaa ympäristöä luoden siitä kokemus, jota ei haluta jättää välistä. Ensimmäinen vankila, josta et halua paeta”, Hobin summaa.

(pic – 2 Inspiraatiota sisustuksen pohjaksi)

Sisustukselta haetaan tyylikkyyttä, harmoniaa ja viihtyisyyttä. Majoituksen ympärille tullaan rakentamaan myös muuta elämyksellistä toimintaa. Projektin etenemisestä raportoidaan Forenomin Facebook- sivulla ja asiakkaat pääsevät vaikuttamaan  vahvasti siihen, miltä kohde tulee näyttämään. Toukokuussa julkaistaan kaksi mallihuonevaihtoehtoa, joista pääset äänestämään mieleisesi!