Koronapandemian aikana matkustaminen loppui käytännössä täysin. Samaan aikaan yhä useammat ihmiset hankkivat lemmikkejä. Entä nyt, kun maailma on taas avautunut? Forenomin tutkimus kertoo, että karvakaverit ovat lähdössä lomalle!
Ihmisten tavoista ja aikomuksista saa nykyään varsin hyvän kuvan Google-hakujen perusteella. Tarkastelimme koiranomistajien tekemiä hakuja ja vertasimme niitä pandemiaa edeltäviin ja sen aikana tehtyihin hakuihin.
Kiinnostus koiran kanssa matkustamiseen on kasvanut reippaasti
Tutkimuksemme osoittaa, että halu ottaa karvakaveri lomalle on kasvanut yllättävänkin voimakkaasti. Ihmiset ovat nykyään 75 % kiinnostuneempia matkustamisesta koiran kanssa kuin ennen pandemiaa. Suuntaus alkoi näkyä jo pandemian aikana ja on vahvistunut tähän päivään asti.

Pienten kaupunkien koirat lähtevät reissuun
Asuinkaupungin koko näyttää vaikuttavan ihmisten halukkuuteen matkustaa lemmikkiensä kanssa. Esimerkiksi Vaasassa, Lappeenrannassa ja Kuopiossa ihmiset ovat kiinnostuneempia ottamaan koiransa mukaan lomalle kuin suurissa kaupungeissa, kuten esimerkiksi Helsingissä.

Lentomatkustus kiinnostaa koiranomistajia
Koronan aikana esimerkiksi juna- ja lentomatkustamista koskevien hakujen määrä laski, mutta on kääntynyt selvään nousuun matkustusrajoitusten ensin helpottaessa ja sittemmin poistuessa kokonaan pandemian jälkeen. Sen sijaan autolla matkustamista koskevat haut ovat laskeneet tänä vuonna. Näyttää siltä, että pandemian aikana tapahtunut kotimaanmatkailun suosion kasvu on vähintään tasaantumassa ulkomaanmatkojen lisääntyessä.

Entäs kissat?
Ovatko pelkästään koiranomistajat aiempaa kiinnostuneita matkustamaan lemmikkinsä kanssa vai onko kyse yleisemmästä kehityksestä? Tarkastelimme vertailun vuoksi vastaavia hakuja kissojen osalta. Näyttää siltä, että kiinnostus kissan kanssa matkustamiseen on samalla tavalla nousussa, mutta hakuvolyymit ovat kuitenkin merkittävästi pienemmät kuin koirilla. Kissojen kanssa kanssa matkustamista koskevia hakuja on tehty yli kolme kertaa vähemmän kuin koirien kanssa matkustamista.

Lemmikkiystävälliselle majoitukselle on kysyntää
Kasvava kiinnostus lemmikkien kanssa matkustamiseen heijastuu mitä todennäköisimmin lemmikkiystävällisten loma- ja työmajoitusten kysyntään jo pian. Monet Forenomin kalustetuista asunnoista, huoneistohotelleista ja hostelleista toivottavat koirat tervetulleiksi jo nyt pientä maksua vastaan. Koiraystävälliset kohteet löydät verkkokaupastamme, kun tarkennat hakua ruksimalla kohdan “lemmikkiystävällinen”.

*(Tiedot tulevat Googlelta. Tarkastelimme 85 hakutermiä, joita ihmiset käyttävät tutkiessaan koirien kanssa matkustamista, ja vertailimme näiden hakujen kokonaismäärää keväällä ennen koronapandemiaa, sen aikana ja sen jälkeen.)
**(Tiedot tulevat Googlelta. Tarkastelimme 24 hakutermiä, joita ihmiset käyttävät eri kaupungeissa tutkiessaan koiran kanssa matkustamista, ja vertasimme näiden hakujen kokonaismäärää keväällä ennen koronapandemiaa, sen aikana ja sen jälkeen)
***(Tiedot tulevat Googlelta. Tarkastelimme 26 hakutermiä, joita ihmiset käyttävät tutkiessaan koiran kanssa matkustamista eri kulkuvälineillä, ja vertasimme näiden hakujen kokonaismäärää keväällä ennen koronapandemiaa, sen aikana ja sen jälkeen)
****(Tiedot tulevat Googlelta. Tarkastelimme 85 hakutermiä, joita ihmiset käyttävät tutkiessaan koirien kanssa matkustamista, ja vertailimme näiden hakujen kokonaismäärää keväällä ennen koronapandemiaa, sen aikana ja sen jälkeen.)
Lähde: