Uusi omistaja vahvistaa Forenomin asemaa Pohjois-Euroopan johtavana yritysmajoituksen tarjoajana

Forenomin omistuksessa on tapahtunut muutos, kun Bravedon johtama sijoittajaryhmä on ostanut yhtiön osakkeet CapManilta ja Suomen Teollisuussijoitukselta. Omistajamuutos merkitsee Forenomille siirtymää seuraavaan kasvun ja kehityksen vaiheeseen.

CapManin ja Suomen Teollisuussijoituksen omistusaikana Forenom on kasvanut merkittävästi ja kehittynyt suomalaisesta toimijasta Pohjois-Euroopan johtavaksi yritysasiakkaiden majoitusratkaisujen tarjoajaksi. Yhtiön portfolio kattaa nykyisin yli 9 000 kalustettua huoneistoa, aparthotellia ja hostellihuonetta Pohjoismaissa ja Saksassa palvellen yritysasiakkaita yli 30 paikallistoimiston ja 500 asiantuntijan voimin. 

 

Uutena suurimpana omistajana Bravedo tuo Forenomin seuraavaan kehitysvaiheeseen vahvaa strategista osaamista, laajan palveluekosysteemin sekä resurssit, joiden avulla yhtiö voi edelleen vahvistaa kilpailukykyään ja kehittää palveluitaan yritysasiakkaille. Bravedo on myös yksi Forenomin alkuperäisistä perustajista ja tuntee yhtiön liiketoimintamallin ja operatiivisen toiminnan syvällisesti. 

 

”Forenomilla on vahva asema yritysasiakkaiden majoitusratkaisuissa, ja näemme merkittävää potentiaalia palveluiden skaalaamisessa. Bravedon omistajuus antaa meille erinomaiset edellytykset kehittää toimintaamme, parantaa asiakasarvoa ja vahvistaa rooliamme yritysten työvoiman liikkuvuuden mahdollistajana”, sanoo Forenom Groupin toimitusjohtaja Jussi Saarinen. 

 

”Viime vuosien aikana Forenom on kehittynyt todelliseksi markkinajohtajaksi Pohjois-Euroopan kalustettujen asuntojen markkinassa. Bravedo on yhdessä kanssasijoittajiensa kanssa innoissaan sijoituksesta Forenomiin ja yhtiön kasvun tukemisesta myös tulevaisuudessa. Innovatiivisten työvoimaratkaisujen tarjoaminen Bravedon asiakkaille Pohjoismaissa, mukaan lukien majoituspalvelut, on keskeinen osa Bravedon strategiaa, ja Forenom täydentää kyvykkyyksiämme erinomaisesti”, sanoo Heikki Raulo, Head of Investments & Acquisitions, Bravedo. 

 

Forenomin liiketoiminta ja operatiivinen toiminta jatkuvat normaalisti kaikissa toimintamaissa. Yhtiö keskittyy jatkossakin erityisesti yritysasiakkaisiin ja pitkäkestoisiin majoitusratkaisuihin Pohjoismaissa ja Euroopassa. 

Lisätietoja: 

Jussi Saarinen, toimitusjohtaja, Forenom Group, +358 44 210 6864  

Heikki Raulo, Head of Investments & Acquisitions, Bravedo, +358 40 719 1589 

Forenomista 

Forenom on Pohjois-Euroopan johtava yritysasiakkaisiin keskittyvä majoitusratkaisujen tarjoaja. Yhtiö on erikoistunut joustaviin, pitkäaikaisiin majoitusratkaisuihin ja tarjoaa skaalautuvia majoitusvaihtoehtoja yksittäisistä työntekijöistä tai ulkomaille muuttavista perheistä, aina satoihin projektityöntekijöihin. Forenomin portfolio kattaa yli 9 000 kalustettua huoneistoa ja pitkäaikaiseen majoitukseen soveltuvaa kohdetta kaikissa merkittävissä Pohjoismaiden kaupungeissa sekä Saksassa toteuttaen vuosittain yli 2,3 miljoonaa onnistunutta yöpymistä. 

 

 

Bravedosta 

Bravedo on johtava B2B- ja julkisen sektorin palveluiden tarjoaja Suomessa, joka tuottaa integroituja ratkaisuja, jotka yhdistävät inhimillisen osaamisen ja teknologian. Konserni tukee organisaatioita niiden toimintojen ja palveluiden uudistamisessa, optimoinnissa ja automatisoinnissa tehokkuuden parantamiseksi ja skaalautuvan toiminnan mahdollistamiseksi. 
Vuonna 1999 perustettu Bravedo toimii 11 Euroopan maassa ja kokoaa yhteen lähes 40 erikoistuneen yhtiön osaamisen palvellakseen laajaa yksityisen ja julkisen sektorin asiakaskuntaa.