Valmiutemme ja palvelumme koronapandemian aikana

Toimimme auttaaksemme sinua ja yritystäsi tänä erikoisena ja haastavana aikana.

Me Forenomilla otamme maailmanlaajuisen koronapandemian vakavasti ja haluamme tehdä kaiken mahdollisen estääksemme virusta leviämästä. Asiakkaidemme toiveiden mukaisesti olemme myös kehittäneet paljon uusia palveluja auttaaksemme sinua. Olemme koonneet tähän alle sinulle tietoja mm. joustavasta varausmahdollisuudestamme, etätyömahdollisuuksista asunnoissamme ja paljon muuta! 

”Toivomme luonnollisesti, että tilanne maailmalla palautuu normaaliksi mahdollisimman pian, mutta ennen sitä meidän täytyy tehdä kaikkemme auttaaksemme asiakkaitamme myös tänä aikana. Pohjoismaiden johtavana kalustettujen asuntojen tarjoajana koemme vastuuksemme ylläpitää korkealaatuista palvelutasoamme samalla kun huolehdimme asukkaistamme ja työntekijöistämme. Toivotamme sinut ja matkustavat työntekijäsi lämpimästi tervetulleiksi asumaan kodinomaisesti meillä, nyt ja tulevaisuudessa!”

               – Forenomin toimitusjohtaja Johannes Kangas

 

Karanteenissa ulkomailta palatessa?

Jos sinä tai työntekijäsi on palannut juuri ulkomailta ja asetettu siksi karanteeniin, saattaa väliaikainen koti olla tarpeen. Olemme varanneet juuri tätä tarkoitusta varten majoituskapasiteettia, jota tarjoamme nyt voittoa tavoittelemattomaan hintaan.

Kysy lisää myyntipalvelustamme

 

Tarvitsetko etätyöpaikan?

Monet joutuvat nyt työskentelemään etänä. Jos etätyö kotona on kuitenkin hankalaa esim. häiriötekijöiden takia, niin hanki itsellesi tai työntekijöillesi kodinomainen Forenomin majoituspaikka etätyöpisteeksi. Asuntomme ovat puhtaita, hiljaisia ja yksityisiä tiloja, joissa voit tehdä päivän työt rauhassa. Tarjoamme nyt uutena palveluna tätä ratkaisua etätyöntekijöille, joten jos olet kiinnostunut, niin täytä alla olevan linkin kautta yhteydenottolomake!

Lue lisää ja täytä lomake 

 

Lisäpalveluita ovellesi toimitettuna

Olemme kehittäneet uusia palveluita auttaaksemme sinua, kun joudut työskentelemään etänä tai olet karanteenissa. Tilaa esim. uusi hygieniapakettimme, lisätuoleja ja -pöytä tai suurempi jääkaappi asiakaspalvelustamme.

Ota yhteyttä asiakaspalveluumme

 

Koodilukot kohteissamme minimoivat ihmiskontaktin

Muistathan, että monet kohteistamme toimivat digitaalisilla koodilukoilla, joten pääset rakennukseen ja huoneeseesi suoraan henkilökohtaisella koodillasi. Niissä kohteissamme, jotka toimivat perinteisillä avaimilla, toimitamme avaimet erityisesti tähän tarkoitukseen kehittämiimme avainlaatikoihin. Näin voimme taata entistä turvallisemman kulkemisen kohteissamme, kun ihmiskontaktien määrä on minimoitu.

Lue lisää Forenomista

Tee joustava varaus muutosten varalle

Haluamme, että voit rauhallisin mielin tehdä varauksen meille, vaikka tulevaisuus näyttäisi epävarmalta. Tilaamalla varauksenteon yhteydessä joustavan varauksen lisäpalvelun eli Flexible Reservation tai Flexible Reservation PLUS -palvelun, voit tehdä muutoksia varaukseesi ja saada hyvityksen mikäli matkasi peruuntuu.  

Lue lisää täältä

 

Tarvitseeko sinun pidentää varaustasi?

Jos varauksesi on päättymässä, mutta et vielä halua tai voi palata kotiin, voit pidentää varaustasi helposti verkossa kirjautumalla sisään Forenom Extranet -palveluun. Jos asuntosi tai huoneesi sattuisi olemaan jo varattu seuraavalle asukkaalle, niin älä epäröi ottaa yhteyttä myyntipalveluumme, niin löydämme toisen majoitusvaihtoehdon sinulle!

Extranet kirjautuminen

Lue myös Usein Kysytyt Kysymykset -osiomme, jossa lisää tietoa pandemian aikaisista toimistamme!
 

Päivitämme tätä sivua jatkuvasti saadessamme uutta tietoa tilanteesta. Tämä sivu on päivitetty viimeksi 20.3.2020.