Forenom mahdollisti 200 Icehearts-junioria Jokereiden Ice Challenge ulkoilmaotteluun

Forenomin Esa Pirnes mukana ulkoilmaottelussa

Forenom mahdollisti yhdessä yhteistyökumppaninsa Jokereiden kanssa 200 Icehearts-kiekkojuniorin osallistumisen lauantaina 2.12. pelattuun KHL Ice Challenge -otteluun. Jokereiden ja SKA:n välinen Ice Challenge ulkoilmaottelu keräsi Helsingin Kaisaniemeen 17 645  katsojaa.

 

Icehearts Ry on varhaisen puuttumisen toimintamalli lapsen hyväksi sekä sosiaalityön, koulun ja vapaa-ajan tueksi. Icehearts-toimintamalli on osoittautunut toimivaksi erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien poikien kanssa työskentelyyn sekä miesten kutsumiseen mukaan sosiaali- ja kasvatustyön tekemiseen.

– Monet Forenominkin työntekijöistä ovat varttuneet pukuhuoneissa, jäähalleilla, jalkapallokentillä ja liikuntasaleissa. Koemme, että joukkuepelaaminen ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat loistavia oppeja myös elämää ja työelämää varten. Tätä haluamme ehdottomasti olla tukemassa myös majoitusratkaisuiden osalta, kertoo Forenomin Suomen maajohtaja Iiro Eskelinen.

 

Forenomin Esa Pirnes mukana ulkoilmaottelussa

Ice Challengen aikana pelattiin myös alumniottelu, jossa entiset Jokereiden ja SKA:n pelaajat ottivat mittaa toisistaan. Jokereiden joukkueessa pelasi myös Forenomilla työskentelevä Esa Pirnes.

– Itse ulkoilmaottelu oli uniikki tapahtuma ja Kaisaniemessä tehdyt järjestelyt erittäin näyttäviä. Oli mahtava pelata Jokereiden alumnijoukkueessa vanhoja vastustajia vastaan KHL-ajoilta, kertoo Pirnes perjantaina pelatusta ottelusta.

Pirnes aloitti työskentelemään Forenomin majoituspalveluiden parissa syksyllä 2017. Pirnes tekee Espoon alueella myyntiä ja auttaa yritysasiakkaita ratkaisemaan työntekijöiden majoitukseen liittyviä haasteita.

– Forenomissa on aika samalainen ajattelumalli kuin jääkiekkojoukkueessa. Jokainen tekee töitä yhteisen päämäärän eteen niin, että sekä yksilöt ja joukkue menestyvät. Yhdessä tekeminen on täällä tärkeää ja koen viihtyneeni hyvin, kertoo Pirnes Forenomista.

Forenom on myös luonut oman Forenom4Sport-hinnaston urheiluseuroja varten, ja myös junioreiden pelimatkat pystytään toteuttamaan kustannustehokkaasti. Seuraavan kerran Forenom ja Iceheartsin juniorit nähdään yhdessä tammikuussa, jolloin Iceheartsin juniorit pääsevät Forenomin tukemana pelaamaan Hartwall Arenalla jokerilegendoja vastaan ennen sunnuntain 7.1.2018 päätapahtumaa, Jokerit–Metallurg Magnitogorsk -KHL-ottelua.

 

Osallistu Forenomin Parhaiden Paikkojen arvontaan Forenomin Facebookissa.