Päitä yhteen Billnäsissä

Intensiivinen, jopa historiallinen strategiapäivä Billnäsin Ruukilla

Viikko tai pari sitten minua kysyttiin mukaan Forenomin strategiapäivään. Päivä olisi intensiivinen ja jopa historiallinen noon-to-noon tapahtuma Billnäsin Ruukilla, jossa operatiivisen työn lisäksi mietittäisiin asioita strategisin tavoittein. Tehtävänä oli suunnitella tulevaisuutta kolmen vuoden päähän. 

Olin otettu siitä, että Forenom halusi minut tarkastelemaan ulkopuolisena jäsenenä heidän tärkeää päiväänsä. Hyppäsin aamulla Suomen maajohtaja Iiro Eskelisen kyytiin ja vaikka en ollut tavannut Iiroa aiemmin, yhteinen sävel löytyi helposti. Iiron kautta orientoiduin tulevaan päivään, sillä juttelimme johtamisesta, luovuudesta, perheestä sekä kaikesta muusta sen välillä. Iirossa ihmisenä ilmeni se, millaiseksi olin kaikki forenomilaiset mieleni sopukoissa mieltänyt.

Ventovieraana ja hieman arkana saavuin Billnäsin Ruukille. Oloni rentoutui kun näin “forkkalaisten” kasvoilta paistavan ilon. Toimihenkilöitä oli saapunut ympäri Pohjoismaita ja kättelyssä vastaan asettui yhtälailla iloista Pekkaa kuin energistä Fabiania. Ajattelin lämpivän vastaanoton ennakoivan erittäin mielenkiintoista strategiapäivää. Pääsisin objektiivisesti tarkastelemaan sekä Forenomin vallitsevaa yrityskulttuuria sekä selkeitä tulevaisuuden tavoitteita.

Muut maat kertoivat mihin aikovat

Päivän tarkoituksena oli kokoontua yhteen ja kertoa toisille toimihenkilöille omien toimialueiden seuraavan kolmen vuoden tavoitteet. Energinen Ruotsin maajohtaja Mats-Erik Lidström avasi ensimmäisenä Ruotsin kuulumiset. Ruotsissa Forenom oli tullut tunnetuksi vahvan asiakaspalvelun ja hyvähenkisen työilmapiirin kautta. Yhdeksi kehitysalueeksi Mats-Erik linjasi sosiaalisen median paremman hyödyntämisen. Myös kisailua eri maiden välillä oli havaittavissa.

“Haluamme Ruotsissa kasvattaa myyntiä Suomea isommaksi ja tehdä yhteistyötä tunnettujen brändien kanssa. Ruotsalaiset tulevat vielä syömään Forenom-tikkareita kadulla!” – Mats-Erik Lidström, Forenom Sweden

Ruotsin jälkeen matkamme kulki Norjaan, jonka nuorekas maajohtaja Juha Hämäläinen esitteli. Juha kertoi Norjan toimipisteen kääntäneen fokusta rajuun kasvuun. Tavoitteet olivat heillä forenomilaiseen tapaan korkealla, joista päällimmäisenä jäi kaikumaan viesti mm. henkilöstömäärän kasvattamisesta 77 forkkalaiseen vuoteen 2019 mennessä.

Oline Rasmussen, tuo Tanskan Foremomin maajohtaja jakoi iloksemme esityksensä alkuun avointa kiitosta muille onnistuneille. Kiitokset kohdistuivat Jaakko Ihalaisen ja Ville Kämäräisen suuntaan, joille annoimme raikuvat aplodit. Oline oli selvästi ylpeä tanskalaisten tavasta olla pelkäämättä tarttua puhelimeen. Muutenkin Oline oli päivän valopilkku iloisella ja persoonalisella ulosannilla.

“Emme saa unohtaa työntekijöitämme, jotka mahdollistavat kasvun. Haluamme jakaa heidän kanssa onnistumiset. Muutkin kuin pelkät numerot.”  Oline Rasmussen, Forenom Denmark

Selkeät sävelet kasvuun ja parempaan johtajuuteen

Maiden esittelyiden jälkeen Forenomin kansainvälisen bisneksen vetäjä Jussi Saarinen johdatteli puheensa kautta ajatusta majoitusalan edelläkävijän Airbnb:n suuntaan. Forenomilla ja Airbnb:lle oli vastikään solmittu sopimus (tästä tulee tiedote myöhemmin), jonka kautta kaikki Forenomin kohteet kuuluivat myös Airbnb:n piiriin. Jussi toitotti Forenomin kasvun perustuvan vahvojen prosessien ja tuttujen käytäntöjen toistamiseen. Ne mahdollistaisivat jatkossakin Forenomin laajentumisen tuntemattomille markkinoille. Jussi myös antoi erittäin konkreettisen neuvon muille johtajille.

“Lopetetaan e-maililla johtaminen!” – Jussi Saarinen, Director of International Operations

Suomen maajohtaja, minua kuljettanut Iiro Eskelinen, apunaan Kalle Eerola yhtyivät aiemmin Mats-Erikin kertomaan ruotsalaiseen unelmaan. Heidän mukaansa Ruotsi tulisi kyllä olemaan tulevaisuudessa Suomea isompi markkinapaikka, mutta ennen kuin sinne päästäisiin, Iiro halusi kertoa tämän hetkisten tulosten syntyneen tiiviissä yhteistyössä niin Suomen kuin Ruotsin tiimien kanssa. Vaikka Ruotsi menisi ohitse, Suomessakin Forenomin liikevaihto tulisi melkein tuplaantumaan vuoteen 2019 mennessä.

“Haluamme tehdä jatkossakin Forenomista parhaan työpaikan. Panostamme ihmisen henkiseen kasvuun ja ajattelemme aina isosti.”  Iiro Eskelinen, Forenom Finland

Missä piilee Forenomin selkäranka?

Ennen ohjelman alkua tutustuin nopeasti ruokailun yhteydessä Ilkka Yli-lauriin. Ilkan vastuualueena oli vetää Forenomin Aparthotel -ketjua. Ilkka oli huomannut Aparthotellien omaavan korkeamman käyttöasteen kuin normaalit hotellit omasivat. Tykkäsin Ilkan tavasta viestiä ja hänen johtamisen teesit olivat selkeät. Ilkka korosti ihmisten lähellä olemista sekä tavoitettavuutta. Tämän vuoden alussa Forenomille siirtynyt Ilkka halusi tuoda mukanaan pehmeitä arvoja ja vaalia jatkuvaa “Can Do” -asennetta.

Strategiapäivän tuoksinnassa huomasin, että kaikkien toimihenkilöiden yhteinen tekijä oli vahva asennoituminen myyntiin. Markkinointi-ihmisenä aloin jossakin vaiheessa kaivata puhetta markkinoinnista ja pian sainkin siihen lohdutusta. Forenomin uusi myyntijohtajan Jarkko Niemikorven kertoi haaveestaan yhdistää myynti ja markkinointi entistä paremmin toisia palvelevaksi kokonaisuudeksi. Se oli vaikuttavaa!

“Yritetään säilyttää pienen yrityksen asenne. Se vie meitä parhaiten eteenpäin!” Jarkko Niemikorpi, CCO Forenom

Projektimajoituksesta -ja asumisesta vastaava Ville Kämäräinen toi taas esityksessään esille tiiminsä. Ville kysyi paikallaolijoilta, mitä tapahtuisi, jos me menettäisimme tiimimme? Oli ilo nähdä Villen esittelevän tiiminsä hyvin yksityiskohtaisesti ja arvostavasti. Villen ulosannista paistoi aito ylpeys tiimiläisiään kohtaan. Projektiasumisen tavoitteet liittyivät pitkälti entistä enemmän isojen teollisuustoimijoiden pariin, mutta uutena valloituksena pohdittiin turismin mukana tuomaa mahdollisuutta.

Ostaminen menee nettiin – käyttäytyminen mobiiliksi

Forenomin front-teamin vetäjä Timo Ahokanto toi viestiä kasvaneesta live-myynnin osuudesta. Kauppaa tehdään yhtä lailla chatissa ja kuluttajat ostavat Forenomin palveluita entistä enemmän netin välityksellä. Yleisöstä penättiin suunnitelmia tulevaisuuden kysymyksiin, kuten vaikkapa tekoälyn ja chatbottien hyödyntämiseen. Tähän vastasi Timon lisäksi Pekka Hintikka omasta ja Forenomin IT-tiimin puolesta.

Täydellistä englantia puhuva Michael Huotari online-myynnistä jatkoi Timon sanomaa siinä määrin, että heidän toimialansa tavoitteena oli nostaa internetissä tapahtuva ostaminen kaikkein vaikuttavimmaksi myynnin kanavaksi. Tavoite oli kunnianhimoinen, mutta mielestäni täysin realistinen. Tehtäväksi jää vain varmistaa oikea hinta, oikea kanava sekä oikea ajankohta. Forenomin IT:n tulevaisuuden visioina oli olla alan johtava teknologiatalo vuoteen 2018 mennessä – alan parhaiden ohjelmistotalojen avustuksella. Kuluttajien mobiilikäyttäytymiseen haluttiin kiinnittää entistä enemmän huomiota.

Tuore markkinointijohtaja Natalia Schrey tuki esityksellään hyvin sekä Timon että Michaelin tuomaa viestiä internetin ihmeellisestä maailmasta. Minua kiehtoi henkilökohtaisesti kuulla Natalian ja hänen tiiminsä näkemykset Forenomin markkinoinnin tulevaisuudesta. Niissä sisältömarkkinointi, sosiaalinen media ja yhtenäinen Forenomin viesti nousivat päällimmäisiksi markkinoinnin tavoitteiksi.


“Markkinointitiimissä meillä on tilaa AD:lle sekä sisällöntuottajalle.” – 
Natalia Schrey, Marketing Director

Pitkä päivä päättyi onnellisesti

Forenomin aiemmilla strategiapäivillä oli totuttu siihen, että niissä miettimisen lisäksi tehtiin konkreettisia asioita. Poikkeusta ei tapahtunut tälläkään kertaa, sillä toimihenkilöt pitivät nopean work-shopin, missä he miettivät kymmenen minuutin ajan vastauksia kysymyksiin; ketkä ovat meidän asiakkaita, mitä he odottavat meiltä ja miten eroamme kilpailijoistamme?

Erittäin maittavan Billnäsin henkilökunnan tarjoaman illallisen jälkeen kokoonnuimme vielä kerran ohjelman mukaisesti. Kaikkia osallistujia jo rankka päivä painoi, mutta Arja Virtasen jakamat karkit piristivät kummasti. Projektipäällikkö Veli-Pekka Pulkkinen johdatti yleisön “Internet of Thing” – ajatteluun. Veli-Pekan avaamassa kuvassa näkyi kuinka asunnon esineet ja asiat keskustelevat keskenään. Näiden menetelmien kautta asiakkaista saadaan entistä enemmän dataa, joka taas helpottaa Forenomia tunnistamaan asiakkaiden todelliset tarpeet ja käyttäytymiset.

“Asiakkaiden palautteiden saaminen on meille ensisijaisen tärkeää.”  Veli-Pekka Pulkkinen, Forenom Project Director

Veli-Pekan sanoihin kiteytyi jotain sellaista, mikä tästä päivästä täytyisi muistaa. Veli-Pekan esitykseen on hyvä lopettaa tämän päivän raportointi, vaikka ohjelma vielä jatkuukin. Meidän on muistettava, että vaikka kuinka määrittelisimme tulevaisuuttamme, loppu viimein asiakas sekä määrittää että maksaa sen. Kiitos paljon forenomilaiset, että sain olla mukana päivässänne. Suuri kiitos myös Jennille ja Lauralle erinomaisesta organisoinnista!

Blogin kirjoittaja Valtteri Karjula työskentelee markkinoinnin tiimissä Barona Groupissa. Aiheina häntä kiinnostaa erityisesti muuttuva työelämä sekä työelämän murros. Valtterin kirjoituksia löytyy lisää barona.fi blogista sekä hänen omista sosiaalisen median kanavistaan – @valtterikarjula.